Menevä isä, menevä äiti - mutta miten menee lapsilla?
15.09.2014 13:07
(Lähetetty 15.9. Pohjalaiseen ja Pohjankyröön)
Miten lapset voivat maassamme? Puhumme siis 1100000 henkilöstä, monesta erilaisesta pienestä ihmisestä. Heistä suurin osa onneksi voi hyvin. Entä miten voivat maamme lapsiperheet, eli lähes puolet suomalaisista? Perheet maassamme ovat pääosin onnellisia ja kokevat asiansa olevan suhteellisen hyvin. Vaikka perheessä olisi ns. menevät isä ja äiti ja molemmat kävisivät töissä, lapsille löytyy yleensä turvallinen hoitopaikka tai hoitaja. Sairauden sattuessa lääkärille pääsee ja apua löytyy. Peruskoulumme on hyvä ja toimiva, erityistä tukea annetaan ja varhaisen puuttumisen mallia koetetaan toteuttaa. Suurimmalla osalla siis on kaikki hyvin. Mutta ei kaikilla.
Maassamme joka 10. lapsi elää tälläkin hetkellä todellisessa puutteessa ja köyhyydessä. Lisäksi joka 8. koulunsa päättävistä pojista ei osaa lukea. Lastensuojelun kustannukset ovat viime vuosina kasvaneet. Onko siis ihmisarvo maassamme kaikille sama? Puhutaan paljon hyväosaisista ja huonompiosaisista lapsista. Lapset jaotellaan muutenkin eri ryhmittymiin esim. terveydentilansa mukaan. Mielestäni kaikki ovat yksinkertaisesti lapsia ja heitä tulisi kohdella tasavertaisesti. Onko lapsi kuitenkaan ryhmässä tasavertainen, jos hänellä ei ole varaa älypuhelimeen tai harrastukseen? Antaako hyväosaisen perheen vanhemmat jälkikasvunsa leikkiin tulla sellaisen lapsen, jonka vanhemmat eivät ole jaksaneet, osanneet tai muuten kyenneet panostamaan lapseensa? Saako risainen, likainen tai erilainen lapsi olla oman lapsen kaveri? Jako kasteihin siis tapahtuu yleensä jo alakoulussa.
Mitä voimme tehdä? Kuka tukisi näitä tukea tarvitsevia lapsia? Kuka ottaisi nämä yhteiskunnasta erilleen joutuvat tai jo joutuneet takaisin mukaan? Kukaan ei siihen yksinään pysty. Lapsuuden idolini Kalevi Sorsa on pohtinut jo vuosikymmeniä sitten, miten voitaisiin rakentaa yhteiskunta niin, että se on lapsiystävällinen. Yhteiskunnan päätökset näkyvät. Lastensuojelun kustannusten kasvamisen yksi syy on kotipalvelun alas ajaminen. Sen jälkeen tukea ja apua ei ole ollut niin helppoa pyytää ja avuntarvitsijoita on jäänyt tukitoimien ulkopuolelle. Tietenkin ihmisen on säilytettävä vastuu omasta itsestään ja tekemisistään, vastuuta ei pidä edes yrittää ulkoistaa. Mutta yksinkään ei kenenkään pidä jäädä. Yhteiskunnan on pidettävä huolta todellista apua tarvitsevista ja kunnan tehtävä on toteuttaa lainmukaiset varhaisen puuttumisen toimet, jotta tukea voidaan osoittaa oikein jo ajoissa. Puuttuminen asioihin ja tukitoimien etsiminen varhain, kun ongelmia on vasta syntymässä, on edullisintakin, kaikella tavoin mitattuna.