Lapsemme kehittyvät niin erilailla

(Julkaistu Pohjalaisessa tammikuussa 2015)

 

Luin Harri Moision kiinnostavan kolumnin (3.1.2014) ihmisen kasvusta yhteiskunnassamme läpi erilaisten ikävaiheiden ja kokemusten. Aihe on erittäin kiinnostava ja merkittävä. Itselleni erityislapsineni kotona ja vertaistensa kanssa toimittuani kirjoituksensa herätti huomion, että keskittymis- ja käyttäytymishäiriöt usein ajatellaan johtuviksi pelkästään ulkoisista tekijöistä.

 

Olen huomioinut, että ammattilaistenkin keskuudessa näkemys esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön (adhd) syystä vaihtelee. Psykiatrian puolella syyt löydetään häiriöille yleensä ulkoisista tekijöistä ja olosuhteista, kun taas neurologian puolella häiriöiden taustalla todetaan useammin olevan neurologinen poikkeavuus, oireyhtymä, johon liittyy sekä aivojen rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia, mutta toki myös psykiatrisia oireita. Esimerkiksi juuri adhd:n on todettu johtuvan aivosolujen välissä olevien välittäjäaineiden toimintahäiriöstä ja se on synnynnäinen ominaisuus, joka ei häviä, vaikka oireet voivatkin vaihdella eri elämäntilanteissa. Adhd voi ympäristöstä ja tukitoimista riippuen olla joko invalidisoiva sairaus, ominaisuus, piirre tai jopa rikkaus, vahvuus ja voimavara. Adhd ei kuitenkaan siis ole psyykkinen sairaus vaan neurologinen poikkeama. Poikkeavuudet näkyvät aivokuvissa, mutta kuvauksia ei yleensä tehdä, koska adhd-diagnoosi saadaan mm. lääkärin tutkimuksin, asianomaisen ja lähipiirin haastetteluin.

 

Jotta tarkkaavaisuushäiriöiset, kuten muutkin neurologisesti valtaväestöstä poikkeavat (aspergeroireinen, autismin kirjon häiriö) saisivat tarvittavat tukitoimet ja voisivat olla osallistuvampi osa yhteiskuntaamme, on neuropsykiatrinen kokonaisuus suuniteltava yhteiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

 

Janina Lepistö, Leijonaemo, kansanedustajaehdokas (sdp), Vaasa