Avoin kirje lähetetty medialle ja asianomaisille
Yleisradio toimitusjohtaja Lauri Kivinen
Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola
Arvoisa Yleisradion johto!
Yle on uutisoinnin mukaan uudistamassa aluetoimituksiaan.
Vaasassa on aiemmin toiminut Yle Pohjanmaan keskus, mutta viime uudistuksessa sitä riisuttiin Seinäjoen toimipisteen alaisuuteen. Toimintaa on kuitenkin edelleen molemmissa maakunnissa. Nyt kaavaillussa uudistuksessa saatetaan uutisten lukeminen siirtää Tampereelle asti - vaikka uutisten valmistusta jätetään alueelle.
Kun Vaasan toimipisteessä on kuitenkin edelleen myös ruotsinkielisen toiminnan lähetystä, eikö olisi järkevää säilyttää ja palauttaa myös suomenkielistä uutisten lukua alueelle, eikä viedä sitä kauemmaksi Tampereelle? Tämä uudistushan toisi todellakin Ylelle sitä vahvuutta, mitä se uudistuksella ilmoittaa hakevansa: vahvempaa alueellisuutta.
Janina Lepistö, Vaasa