Aidosti tasa-arvoinen Suomi

(Julkaistu Pohjalainen-lehdessä)

Seurattuani medioista samaa sukupuolta olevien parien julkisuuteen tulemistaan, muistui jälleen kerran mieleeni vanha sanonta, että kukas sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Tullakseen huomioiduksi, täytyy pitää ääntä itsestään. Mutta entä ne, jotka eivät pysty äänenpitämiseen? Ihmiset, jotka eivät osaa tai pysty puhumaan, kirjoittamaan, tulemaan esiin? Kuka heidän "hännän nostaa", kuka heidän puolestaan puhuu? Erityisryhmien, vanhusten ja lasten asiat täytyy aidosti huomioida ja heidän puoliaan pitää. Kaikilla tasoilla, suunnittelusta toteutuksiin. Aitoa tasa-arvoa on, kun kaikkia kohdellaan samalla tavalla ja kaikilla on aidosti yhtäläiset mahdollisuudet elää ja toimia.

Perheessäni on kolme erityistarpeista lasta ja heidän kauttaan olen nähnyt läheltä, miten upeasti Vaasassa on esimerkiksi vammaisten asiat parantuneet vuosi vuodelta. Vammaisia ihmisiä näkee yhä enemmän osallistumassa tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Osallistuin varhaisteininä kansainväliselle suurleirille Norrköpingissä ja jo silloin huomasin, että ainoastaan Ruotsista oli vammaisia osallistujia. Nykyisin Suomessakin vammaisuus koetaan enää onneksi vain yhtenä ihmisen ominaisuutena. Mutta erityislastemme kautta olen myös tustunut uusiin ihmisiin ja nähnyt sen toisen puolen - uupuneet erityistä tukea tarvitsevan, pitkäaikaissairaan lapsen vanhemmat, jotka eivät jaksa enää pitää lapsensa puolia tai ainakaan huolehta itsestään asianmukaisesti. Tällaiset perheet tarvitsevat kovasti apua. Sama koskee terveiden lasten perheitä, joissa syystä tai toisesta lopenuupuneet vanhemmat tarvitsevat apua. Apua on kyllä saatavilla, mutta ellei sitä jaksa tai osaa hakea, jäävät ne tukitoimien ulkopuolelle. Tämä luo entisestään epätasa-arvoa kansalaistemme välille. Paitsi väsyneet vanhemmat, myös nämä väsyneiden vanhempien lapset ovat epätasa-arvoisessa suhteessa muihin kansalaisiimme. Itse olen tätä asiaa koettanut aktiivisesti parantaa mm. erilaisissa erityistukea tarvitsevien lasten vertaistukiryhmissä, mutta työsarkaa on vielä paljon. Haastanpa tässä samalla kaikki erityislasten lasten vanhemmat mukaan Leijonaemoihin! Googlaamalla Leijonaemot löytyy lisätietoa toiminnasta ja liittymisestä. Vertaistuki ja ajankohtaisten tiedon saanti on ensiarvoisen tärkeää ja voimaannuttavaa. Myös taloudellinen tasa-arvo tavallisten lapsiperheiden sekä lapsettomien talouksien välillä on kasvanut huolestuttavasti. Lapsilisän leikkaus lisäsi kuilua entisestään. Vielä on paljon tekemistä, jotta Suomesta saadaan aidosti tasa-arvoinen maa.

Janina Lepistö

arkkitehti, Leijonaemo